NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







maanantai 13. huhtikuuta 2009

On siis Kevät!


Kevät harppasi pitkän askeleen täällä Lounais-Suomessa pääsiäisen aikaan.

Meilläkin esiin pääsi taas kerran maailman ihanin kori kevätkukkien myötä. Kori alkaa olla tiensä päässä, pitsikaulus on jo irtoamassa, mutta vielä tänä keväänä... Korin teki aikoinaan sisarukset Kauniston työpajalta Paattisilta. En ole hienompaan törmännyt, ja uusi pitäisi saada.




Näin paljon on jo jäätkin sulaneet, että avannon tekemiseen ei tarvittu enää moottorisahaa! Veden lämpötila oli +2C, vaikka olen aina kuvitellut ettei se alle +4C menekään jäätymättä kokonaan. No, nyt tiedän siis kokemuskesta tuonkin uskomukseni vääräksi.

Teki hyvää kevättöistä jäykistyneelle selälleni!

Lisäksi pääsi jo haravoimaan, joten voi todellakin todeta että kevät on saapunut!


2 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Ihania kevätkuvia! Mekin päästiin heittämään talviturkit ja vesi oli kuuleman mukaan 2,5 asteista. Mulla on ollut tuo sama käsitys neljästä asteesta!

MysteryKnitter kirjoitti...

Hui! Mä en uskaltais uida noin kylmässä vedessä!