NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







perjantai 21. toukokuuta 2010

Kun pelkäsin Pinaatin muuttuvan Haitariksi


Sain vihdoinkin tehtyä Pinaatin. Käytin sitä jo innoisani töissä pari päivää ja pelkäsinkin koko pinaatin muuntumista Haitariksi. Vaan eipä vaan. Ihan kuosissaan pysyi, eikä rypistynyt.

Lanka Katia lino 100% - eli pellavaahan se.
Menekki 274 g (?!!)
Puikot 4 mm Knit Pro pyöröt.
Malli Kirsi Pussisen Pinaatti.

Aivan ihana. Tylsä toki tehdä - pelkkää oikeata muutamin lisäyksin, mutta siis istuu kuin nakutettu. Hihoissa teen modauksia, jos innostun toisen tekemään, mielestäni hiukan liian perhoset.
Lanka on just sitä mitä odotinkin, ihanaa näin helteillä. Eikä mustakaan ole tuossa neuleessa kuuma. Ja menekki oli ihan huikaisevat, eiks vaan?

Tässä on mun uusi namupala, jonka Nwabisa on minulle valmistanut Etelä-Afrikassa, Kapkaupungissa.



Uusi kesälaukku Mum'sista, jonne tein pikku retken viime sunnuntaina. Aitta on Liedossa, perheen pihapiirissä. Se on auki vain sunnuntaisin toukokuussa - mutta on kesälläkin, pitää vain tarkistaa netistä aukioloajat. Ihana paikka, josta oli vaikea päästä ulos, kun silmä löysi aina uutta ja uutta. Outi on keksinyt tosi hyvän jutun, näin hän saa hoitaa lapsensa kotona ja samoin Kapkaupungin tekijä-äidit.

Kysyin afrikkalaisnaisten kommenteja suomalaisten pelistettyyn tyyliin - jollaisia laukkuja siellä oli paljon. Valoisaan tapaansa tekijät ovat mielissään suomalaisesta mausta: vähän selkeitä kuvioita ja harmaata/mustaa/beigeä. On kuulemma helppo tehdä sellaiset laukut! Omani halusin iloittelevan ihan toisissa sfääreissä.

Hieno idea, tulen toistekin!

Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista! Nautin niiden lukemisesta ja saan niistä paljon iloa - samoin Cara kiittää kaikista äänistä ja kivoista terveisistä! Ihanaa kesän alkua teille kaikille käsitöidenkin parissa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Cara innoissaan! - Cara is so excited!

Nyt mää alan ymmärtää, miks me ollaan käyty niin paljon kouluja! Pitihän tuo isäntä kouluttaa tähän aivan ihanaan juttuun, jossa me nyt käymme!!

Now I understand why we have been in school so much in my life - my master had to be taught to this exciting hobby!

AGILITY!! - YESSSS!!


Täältä tullaan jos tullaan - kunhan oottelee...

I'll come if I come - he has to wait...


Tässä ollaan - tasapeli!

Here I'm - just in time!


Kun mää sain juonesta kiinni, ei isäntä enää pysynyt tahdissa, vaikka sai juosta ihan tuosta vierestä vaan.

After a while my master couldn't catch me, although he has easier route.



Tää on ihan iisi - ei mulle montaa kertaa pitänyt kertoa mitä piti tehdä. Kun se sanoo läpi, niin minähän menen. Tässä seuraan lempilelua, sekin osasi!
This is an easy one - he need not to tell this to me many times. When he says through, I just go through. Here I only follow my favorite toy, it can also!

Tässä isäntä kiljuu AA kiipee, ja minähän kiipeen. Ei ongelmia. Tiedän että tää on matala vielä - ihan lälly, mutta mää vaan odotan kun se alkaa olla ihan oikea AA.

Lopussa on toinen knoppi: siinä isäntä sanoo OTA. No otanhan toki, siinä on kannella namipala. Miksen ottaisi. En vaan tajuu, että siinä joutuu stoppaamaan - kuulemma pitää askeltaa se loppuun saakka, eikä hypätä. No enhän mää hyppäiskään - osaanhan minä nyt portaissa kulkea! Meillä on niitä kotona ihan julmetusti.

Kauheasti ne kehuu mua taitavaksi ja hyväksi, Piikukin kameran takaa. Mitä nämä nyt ovat. Kunhan tuo isäntä vaan oppisi nopeammin, niin mehän mentäisiin jo koko radallinen tosta vaan. Pitäiskö mun alkaa kehumaan sitä samalla tavalla, jospa se innostuisi oppimaan nopeammin? Taitava isäntä, hyvää isäntä...

Here he shouts AA climb, and I do.No problems. This is still very easy one - I would like to take the more difficult already!!
At the end he says TAKE. Yesyes, I take - there is a candy for me. But why it's there, I can't understand. I shouldn't jump, but I would not - I can the stairs. We have so many of them at home.
They say I'm an intelligent and good dog, I agree. I wait that he would learn faster - does it help if I would start to say to him that he is very intelligent and good man, when he does right?

Heipparallaa - hellettä on pitänyt ja olenkin kovin onnellinen että Piiku munt ajoi kaljuksi pari viikkoa sitten. Kun nytkin on kuuma!

Niin ja se Turun Murre kisa on vielä ens viikon, jos olet unohtanut äänestää mua!
terv. Cara

We have had so nice and warm here and now I'm so happy Piiku cut my hair couple a week ago!
Cheers, Cara

lauantai 8. toukokuuta 2010

Vielä kerran - ja sitten jotain ihan muuta

Tämän aamuisesta Turun Sanomistakin löytyi sytomyssyilyä:


Löydät eilen ulostulleen TurkuTV:n pätkän täältä. Se löytyi uutisvideot ja uusimmat otsikoitten alta, joten tuskin se siellä kauempaa on kuin viikonlopun yli.

Myssyilystä vielä. Usein aletaan puhua heti määristä, kun on tällaisista kampanjoista kyse. Minun sydämeeni sattui, kun joku toi 'vain' yhden, kaksi, kolme tai jotain myssyä. Miten niin se määrä voisi olla jotain vähempää kuin ne suursaaliit? Lisäksi, kun moni kertoi ettei ole tehnyt mitään sitten lasten lapsuusajan... ja sehän olikin kivaa. Mukavaa, jos joku tarttuikin uudestaan puikkoihin tai virkkuukoukkuun.

Ei se määrä ole ratkaiseva tekijä, vaan se että tekee. Miksi aina pitäisi tehdä paljon? Minusta yksi riittää... ja jos haluaa tehdä toisen, niin sitten se. Halusta se on kiinni tällaisissa asioissa. Ja siitä, mihin aikansa antaa. Elämässä kun on niin paljon muutakin kuin nämä käsityöt.... 

Valtakunnallisesti on tosi jännää, mihin päädytään. Isot keskukset kuten Helsinki ja Tampere ovat vielä kesken. Alustavat luvut ovat mitä ovat: vapunaattona me kerrottiin Ouluun että meillä on vähän yli tuhat myssyä. Loput tuli viimeisellä viikolla...

Vaan nyt - se oli kivaa, mutta se on nyt ohi.

Tässä jotakin ihan muuta. Myssyjen jälkeen iski aikamoinen avuttomuus - mitä tekisin? Sen piti olla pientä, jotakin mukavaa. Tarvitsin sukat, kun Novitan marjaretket hajosivat ennen aikojaan - ei ole niihinkään lankoihin enää luottamista, jos kestävää haluaa.

Siis sukat. Aloitin yhdet - niistä tuli ihan muodottomat, en osannut ollenkaan. Turun Kip tapaamisessa istuin sukkien tekijöiden keskellä: yksi teki mallisukkaa Ullaan, pari Sock Innovationista ihania sukkia. Muistin, että tuo kirjahan minullakin on ollut marinoitumassa hyllyssäni jo aika pitkään - osaisinkohan ihan mallista? Ne näyttivät aika haasteellisilta.

Keltainen toukokuu
Malli Angee Sock Innovation, Cookie a
lanka Tallinnan tuliainen SPRINT Strumpf und Sportwolle
75% Schurwolle superwash, 25% Polyamid 85 g.
puikot 2.5 Knit picks ja ruusunpuiset

Tein kaksi sukkaa kerrallaan, jotta niistä kerrankin tulisi varmasti samanlaiset. Vaan eipä tullut: huomasin molemmissa eri paikoissa virheet mallikerrassa - joten molemmat ovat uniikkeja! Malli oli helppo, ohje hyvin luettava. Suosittelen kokeilemaan.

Ja vielä: ÄÄnestä Caraa Turun Murreksi!!! Nro 9 on paras, ainakin mun mielestä!

perjantai 7. toukokuuta 2010

Kirpullinen myssyjä


Tällaisella lastilla lähdin tänä aamuna matkaan kohti Tyksiä. Onneksi minulla ei ollut kanssamatkustajaa - tähän autoon hän ei olisi mahtunutkaan! Isäntä kommentoi, että on turvallista ajaa, kun jokapuolella on pehmukkeita.


Ei ihan rekallista - mutta todistettavasti autollinen!


Tyksissä rullakko oli kätevä, vaikka se olikin tarkoitettu vain Immoselle - kiitos lainasta, oltiin hetkinen Immosiakin....


Sitten alkoi yhteinen ihmetys - myssyjä ihasteltiin ja määrää taivasteltiin. Yo. kuvassa Pirjo ja Erica, joka jo alemmassa kuvassa on valinnut myssyt osastolleen.


 Ja olihan siellä Helikin, leveä hymy kasvoillaan, kun sai viedä potilailleen myssyjä!

TADAA! Nyt on aika paljastaa myssyjen kokonaismäärä: se oli huikeat 1672 kpl!!!! Noin puolet koko määrästä toimitettiin Käsityö Elisan kautta, neljäsosa on Susun kautta salolaisten tekemiä. Pisimmältä tulivat Lahdesta, Vihdistä, Sauvosta, Nousiaisista, Laitilasta ja uskokaa tai älkää: Tampereelta peräti 64 myssyä. Ja toimeliaat lennonjohdon naiset tekivät myös Tampereen keräykseen - molempiin kampanjoihin oli oma laatikkonsa työpaikalla. Lisää voit lukea Susun blogista.

Jos jostain syystä jäi myssyt toimittamatta tai et ole saanut myssyn tekemistä loppumaan, voit tehdä rauhassa edelleenkin. Toimita myssyt osoitteella

TYKS, Syöpätautien poliklinikka
osastonhoitaja Pirjo Haavisto
PL 52
20521 Turku

Tai voit viedä myssysi T-sairaalan 1.kerrokseen, osasto 820.

Vielä kerran kiitos kaikille osallistuneille! Aavistimme monen myssyn tarinan lajitellessamme niitä. Kummallista miten kädenjälki voi nostaa niin paljon tulkintoja ja ajatuksia pintaan.

Kiitos Seijasisko ja Matleena oivasta ideasta!

Tätä kampanjaa voimme muistella kiikkustuolissa vanhainkodissa, ja kun kaikki muu on unohtunut, pitää pyytää hoitajaa soittamaan Susulle, jotta voidaan taas kerrata 1672 myssyn tarinat! Kiitos kanssakulkijalleni Susulle - Salon mahtava innostaja!

Luovutettu ja haastateltu on!!

Hei,

  nopea vinkki turkulaisille ja lähiseudun asukkaille: Turku TV lähettää paikallisuutisissaan pikkujutun myös Tyksin tämän aamuisesta myssyjen luovutuksesta. Ensimmäinen lähetys on klo 18.30, ja kertaukset 19.30, 20,15, 21.30, 22.30.

  Illalla sitten bloggaamme Susun kanssa koko luovutustilaisuuden ja paljastamme huikean loppulukumäärän!
  Pysy linjoilla!

torstai 6. toukokuuta 2010

Käsityö Elisa II ja vihoviimeiset tämänpäiväiset myssyt

Ensimmäisessä kuvassa ovat työkaverini Katrin tekemät myssyt, kiitos! On ollut mukavaa vaihtaa käsityöajatuksia myös työpaikalla!
      

Hellyttävä punainen kortti  kuvassa: Iloista kevättä lapsen käsialalla - ja varmasti aarre kirjekuoren sisällä!


Ylläolevassa kuvassa on Maaritin tekemät myssyt kauniine koristeineen. Käsialasi on edelleen tunnistettavissa! Kiitos Maarit!                                                     

Näistä löytyi useita sellaisia ryhmiä, jossa selvästi näki saman tekijän tehneen useita myssyjä. Osa oli nimettömiä, mutta esim. Anne oli kirjoittanut jokaiseen koristeltuun korttiin muistaakseni tekstin Voimia taisteluun, t. Anne. Ja niitä myssyjä oli monta.

Alla sitten vielä tänään saapuneita myssyjä: vihtiläisen Vapun tekemät lierihatut (3) ja yksi myssy.
Toisessa kuvassa kolme oikeanpuoleisinta myssyä ovat ystäväni Eijan tekemiä myssyjä sponssi-lanka Alminasta - kiitos Eija! Puriko käsityöinto uudestaan? Neljä muuta  vasemmalla näyttävät saman tekijän tuotoksilta.


Eilen meillä oli sitten Susun kanssa loppurutistus: pussitimme ja lajittelimme myssyt 20 kpl:n pusseihin väreittäin ja koon mukaan. Ja voi sitä hauskuutta kun aina vaan löytyi jostakin vielä pino myssyjä. Tässä se läjä nyt on:


Lämmin kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille! Yksi ihminen ei millään saa näin lyhyessä ajassa näin paljon aikaiseksi. Nämä myssyt toivottavasti tuovat voimia ja hyvää mieltä niiden saajissa. Ainakin myssyistä levisi jo lajittelijallekin hyvää tahtoa ja mieltä! 

Huomenna sitten saamme viedä koko lastin Tyksiin.

ps. Cara tahtoo sanoa vielä jotakin: Katsokaa täältä, numero 9 on paras!!!! Äänestä - saat palkaksi hännänheilautuksen, ison halin ja nuolaisun! Mää olen paras!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Pikku raapaisu pinnalta - Käsityö Elisan myssyt I

Kolmen naisen voimin näitä kannettiin autoon, ja muutaman reissun tein, ennen kuin sain ne kotiin suojaan sieltä autosta. Olisi pitänyt varata tähän loppuryntäykseen aikaa ainakin kaksi viikkoa....

Mutta ällistyneenä ja onnellisena esittelen osan myssyistä - siis vain pienen osan - huomenna menee ylitöiksi! Yritin hiukan sommitella saman tekijän myssyjä samaan kuvaan - tunnistelin siitä, että ne olivat samassa pussissa tai niissä oli sitten samanlaiset merkinnät, samat langat, samat koristeet. Toivottavasti edes joku löytää näistä omansa, vaikka kuvat jäivät ylimalkaisiksi suuren määränsä vuoksi - anteeksi!


Yllä olevat pinot on tehnyt Marja, yhteensä 92 myssyä! Kiitos viestistäsi, perintölangat saivat kuulemma kyytiä ja kesällä tulee lisää! Seuraapa Marja blogia - julkaisen osoitteen, johon voi aina toimittaa myssyjä, kun alkaa nurkat niistä täyttyä! Kiitos, Marja!


Jatkoa seuraa...

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Viimeiset sytomyssyt Piikun tehtaalta - Last sytocaps from my factory

Vihoviimeinen pöllömyssy odotteli kuukauden silmiä - se työ kun ei oikein iskenyt kipinää. Mutta onhan nekin laitettava, joten tänään sitten otin tämän urakan. Eikä se sitten niin kauhea ollutkaan! Lanka on sponssilankaa, bambun ja keinokuidun sekoitusta.

Last Owl cap. I hate to fix those eyes, so this has been ready over month without eyes...


Tässä sitten koko sarjan viimeinen. Hyvästelin tätä tehdessäni sytomyssyt. Olo oli tyhjä, en osannut tehdä oikein mitään ainakaan viikkoon. Tämä on vanha tuttu malli, Novitan bambusta.

Yhe last cap to this campaign. I feelings where empty - what to do next? Over a week I just wandered round and round. Model is old familiar, yarn Novita bambu.



Tein myssyjä noin 4 viikossa koko kampanjan aikana. Enkä sitten paljon muuta tehnytkään, kuten huomaatte. Nyt on taas ideat kukkineet - toteutuksista myöhemmin.

Kiitos teille kaikille kampanjaan osallistuneille! Olette kaikki hengessä mukana ensi perjantaina 7.5. kun saamme viedä myssyt Tyksiin. Susun kanssa kaksin olisimme saaneet aikaiseksi jotain - vain teidän ansiostanne saimme myssyjä niin paljon, että niistä on hetkeksi aikaa iloa potilaille. Tarkat lukumäärät julkistamme ensi viikolla - osahan myssyistä on vielä keräyspisteissä ja vasta tulollansa!

I made some 4 caps per week during this campaign - and nothing else. Now the ideas are again blooming - you see later.
I wan to say Thank You to all recipients of this campaign! We are proud and happy to bring all those nice caps to the hostpital next Friday. Then you can also find out the exact amount of our campaign.